Opettajat

Jay Dobrin

Jayn taival kulki monen muun lajin kautta wingchun-salille, jossa opettajana toimi Brian Jones. Vuosi oli 1970 ja neljä vuotta myöhemmin paikalle ilmestyi toinen suuri vaikuttaja puukeppeineen: Rene Latosa. Vuonna 1978 Dobrin matkasi Yhdysvaltoihin lisäoppiin. Kotiin palattuaan hän tahtoi edelleen vaalia myös aseettoman taistelun harjoittelua, kun muut päättivät keskittyä escriman levittämiseen Euroopassa. Ensin syntyi ILMAS ja myöhemmin sen nimeksi kasvun myötä tuli British Fighter's Federation (BIFF).

Eräänlainen henkilökohtaisuus ja iloinen nöyryys taistelulajeja kohtaan on Dobrinin silmiinpistävin piirre näistä ympyröistä. Hänen tekniikkansa eivät välttämättä sovi kaikille, ja hän kehottaakin ihmisiä etsimään itselleen sopivia juttuja ja kokeilemaan paljon.

There's no magic, I just drop me weight

Hän kiertää pitkin BIFF-maailmaa pitämässä seminaareja, sekä opettaa pienessä vasta-avatussa (2003) koulussaan kotokulmillaan Lontoon liepeillä. Dobrinista löytyy artikkeli mm 5/03 Budokasta. CBoxin tiimoilta Dobrin on käynyt Suomessa ainakin vuosina 2001, 2003 ja 2005.

Be comfortable and work different things. You'll have to feel good and you'll be good.

Kaj Westersund

Kun Jay tutustui escrimaan, Kaj aloitti taistelulajit wado-ruy -karatella siirtyen myöhemmin jujutsuun. Filippiiniläiset lajit tulivat kuvioon 70-80 lukujen taitteessa BIFF-escrimalla ja Pekiti-Tirsialla (W.McGrath). Kaj on BIFFin pääedustaja ja päävalmentaja Suomessa, ja hän on kirjoittanut yhteistyössä (Esa Halminen & Paul Pauwels) tiettävästi ainoan BIFF-kirjan "Escrima".

Kaj aloitti Shaolinilla chinese boxingin opettamisen runsailla wudang tai chi -mausteilla syksyllä 1998. CBox loppui 2005, mutta hän opettaa edelleen jujutsua ja escrimaa. Kaj on yksi Suomen ensimmäisistä ammattimaisista taistelulajiopettajista.

Jarno Oksanen

On hieman noloa listata itseäni tähän samaan kastiin. Nuoruus- ja teini-iän jahkailujen jälkeen palasin taistelulajien pariin vuonna 1998. Hiukan aikaa harjoittelin rinnan sekä karatea että CBoxia. Aiemmin olin tutustunut pintapuolisesti aikidoon ja thaiboxingiin. Vanhimman harjoittelijan asemassa hoidin omaa osuuttani CBox-apuohjaajana kolmisen vuotta. Vasta alkuvuonna 2003 aloitin myös escriman, mutta jo samana syksynä lähdin Hollantiin. Siellä täydensin CBoxiani wingtczunilla, jota aloin opettaa kotiin palattuani.